Linnut

Ripusta kotipihaan linnunpönttöjä

Metsätalouden vuoksi pesintään soveltuvia puita on vähemmän tarjolla. Kotipihassa kolopesijöitä voi auttaa ripustamalla linnunpönttöjä. Linnunpöntön voi ripustaa pihalleen mihin aikaan vuodesta tahansa. Tavallisesti linnunpöntöt tehdään laudasta. Parasta on höyläämätön karheapintainen lauta, mutta muukin käy, kunhan pöntön etuseinän sisäpinta ei jää sileäksi. Tarkemmat ohjeet linnunpöntön rakentamiseen löydät BirdLife Suomi ry:n sivuilta. Pönttöjä voi myös tilata netistä tai ostaa markkinoilta.
 

Auta lintuja ruokkimalla niitä talvella

Ruokinta on paitsi hauska harrastus, myös lintujen kannalta tärkeää. Suomen pesimälajeista huomattava osa katsoo paremmaksi muuttaa talveksi etelään, mutta loput sinnittelevät talven yli Pohjolan pakkasissa. Ihmisen tarjoama talviruokinta auttaa monen talvehtivan linnun selviytymisessä kevääseen. Paljon energiaa sisältävä ruoka auttaa lintuja kestämään koviakin pakkasia. Esimerkiksi sinitiainen joutuu tankkaamaan moninkertaisesti oman painonsa verran ruokaa selvitäkseen hengissä pakkasyön yli. Lisäksi talven aikana hyvin ruokaa saaneet linnut ovat paremmassa kunnossa keväällä pesimäajan kynnyksellä. Lisää ohjeita lintujen ruokintaan löydät BirdLife Suomi ry:n sivuilta.